keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Päivä 165

Torstai huoltopäivä, jolloin ei ole mitään taisteluun liittyvää ohjelmaa. Meidän esimiehet eli skapparit olivat järjestäneet sotilaskotiauton ja kenttäehtoollisen meille. -30 astetta ulkolämpötila kun kökötettiin kenttäehtoollistilaisuudessa, mutta ajatus pikarillisesta viiniä ja pala leipuskaa jeesas jaksamaan näinkin karuissa olosuhteissa. Kun oma vuoro koitti ja sai kaataa sen hieman pakkasen sorbetiksi raiskaaman viinin kitusiin, tunsin oloni heti paljon puhtaammaksi.
Tämän jälkeen armoton jonottaminen sotilaskotiautoon, kyllä siinä menee aikaa että viimeisetkin saa tarvittavat hyvyydet autosta, kun 400 miestä jonottaa sitä karkkipussia tai limsapulloa. Oman vuoron koitettua menin ihan lukkoon niinkuin yleensä baaritiskillä joka sumuinen lauantai ja paniikissa tilaan sen oluen vaikka mielessäni on ollut jokin hieno juoma. Nyt kävi samalla tavalla mulla oli mielessä kunnon torstai-illanpelastuskarkkilimsaherkku yhdistelmä mutta mitä kävikään.. "Kahvi ja tupakka-aski", sitten otin kahvin käteen ja siirryin syrjään luukulta, jossa päivittelin ylenpalttista hölmöilyäni. Kyllä siinä on vihainen itselleen kun vajaa 2 tuntia jonottaa ja juuri luukulla iske headfreeze, eikä päässä ole sillä hetkellä kuin tukkaa.
No ryhmitykseen päästyäni grillasin itku kurkussa sitä surun kuuluisaa makkaraa ja valmistauduin nukkumaan menoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti