Päivä 148

Aamulla mukeen äpöstään klimpit huivii ja yksikköön pakkaamaan kalustoa. Taas näitä hommia joista tietää olevansa elossa ja lähdössä leirille viikoksi Vuosangan maisemiin, sinänsä reissu on haikea, koska tämä on minun ja säätieteellisen ihmeen viimeinen kohtaaminen. Miksi ihme, no viime vuonna pari viikkoa ennen juhannusta pyrytti lunta taivaan täydeltä.
Ysiltä lähettiin köröttelemään kohti määränpäätä, 10min ja meijän uljas ratsu puskee viimeiset epätoivon hönkäisyt sankan mustana pakokaasuna. Telakuorma-auton vaihto ja matka jatkui vielä verkkaisemmin. Arvioita matkan kesto hieman yli 3tuntia pyhh, bullshit melkein 5tuntia se otti siirtyä vajaa 100km. Toivottavasti puolustusvoimien hyökkäys perustuu tehokkuuteen eikä nopeuteen, koska muuten ollaan aika nesteessä. Ensin komentoteltta pystyyn ja sitten oma enkä sitä telttaa tarkota vaan makoitustelttaa. Pian oli kaminassa sievä punahehku ja lämmöntuoton pystyi jo tuntemaan jalanpohjissa. Päivällisenä hiukset päästä chili con carnea, oli vissiin käyny joku lapsus sen chilin kanssa vaikka nimi on chili con carne ei se nyt sitä tarkoita että sitä chiliä on 50% ruuan massasta. Sotilaskotiin imaseen kahvit ja nauttimaan munkista. En kyllä varmaan syö moneen jouluun munkkia ku pääsen täältä veke, tullu muuten vedettyä muutama hassu hillosokeriuppopaistopläjäys.
Iltapalaks lihapiirakkaa väliin sujatejuustoa ja ketsuppia. Kiva koittaa nukkua, kun sillä nukkumatilla on vielä pidempi matka mun luo, kun oon täällä vitun skutsissa. 1-2 kipinävuki pitää pitää heittokipinää komentotelttaan myös mutta ihan hyvin tässä kipinävuoron aikana rustaa tän joka päiväisen vuodatuksen armeijan harmaista.