Päivä 151

Siis tuli taas huomattua itse ja myös muut huomasivat, että olen ehkä vaikein saada heräämään ja nousemaan ulos makuupussista jos oon vähääkään väsynyt. Noh pitkän taistelun jälkeen nousin ylös ja söin pari lihapiirakkaa aamupalaks ja sit menoks. Tänään oli ohjelmassa Kapteenin valvomat joukkueen puollustusammunnat, jotka ovat myös viimeiset kovapanos ammunnat minulle.
Homma alkoi harjoittelulla, jossa tsekattiin asemat ja tulitoiminta. Meidän ryhmä oli etumaastossa ottamassa vihollista vastaan jossa käytiin tulitaistelu ja tuhottiin panssarivaunu, irtaannuttiin vajaa 1km juosten savun turvin varsinaisiin asemiin, joista pysäytettiin vihollinen suon reunalle. Näistä asemista ammuttiin kaksi kevyttä kertasinkoa joilla pysäytettiin vihollisen mekanisoituhyökkäys. Meidän pysäytettyämme vihollinen meidän pesäkkeiden takaa koukkasi 2 ryhmä tuhoamaan vetäytyvää vihollista sivustasta ja meidän ryhmästä lähti joka kerta taistelijapari taistelupelastajiksi jotka saivat tehtävän raahata mies turvaan ja siitä lääkintämiehelle, ennen tätä kumminkin tehtiin tarvittava ensiapu ja rauhoiteltiin haavoittunutta. Evakuointi on niin
saatanan raskasta puuhaa ettei sitä voi käsittää kun vasta silloin ku oikeesti kiskoo sitä kaveria sieltä tiheästä metsästä. Taistelu päättyi tähän meidän ryhmän osalta. Kovaveto oli samanlainen, mutta ilman poskilaukauksia eli ammuttiin oikeilla kovilla maaleihin. Kovavaihe meni loistavasti ja sain hyvää palautetta rynnäkkökiväärin käytöstä, että tuleni on tehokasta ja tarkkaa. Seuraavaksi valmistauduttiin pimeään vetoon kiinnittämällä valonvahvistimet, merkkaamalla tulialueet ja harjoittelemalla irtaantuminen. Muuten pimeäveto oli samanlainen oikeastaan, mutta siinä käytettiin valoraketteja ja -pistooleja. Kun ammunta oli ohi purattiin ampumapaikka ja sitten oli Kapteenin loppupuhuttelu, hän oli tyytäväinen päivän suoritukseen. Sen jälkeen ajoneuvoihin nouse ja takaisin majoitusalueelle. Tänään oli aivan sika kylmä päivä aamulla mittarinäytti -29. Illalla sotkuun ja sitten nukkumaan.