Päivä 131

Oli huippu herätys ku olin saanu valmistautua siihen tunti kymmenen minsaa ku olin viimeses kipinä vuorossa, eikä mua tarvinnu odotella että kömmin makuupussista purkamaan telttaa, koska tänään heti herättyämme alkoi teltan purku ja kaluston pakkaaminen. Oli kiva viidelta purkaa telttaa ku ei nähny mitään taas mentiin käsi kopelolla ja etittiin niitä telttanarujen kiiloja ja kamiinakin on kiva purkaa kun se on tuli kuuma. Tektan purun jälkeen aamupala ja pst-ryhmä lähti leirin viimeiseen ammuntaan; tämän päivän ohjelmassa on rätkiä kovia sinkoja. Paikan päällä selvisi kaikki ampuu kevyet kertasingot ja kymmenen pääsee ampumaan raskaat kertasingot minä ja mun tupa frendi Nyyssönen, me vaan ollaan niin nohevia. Tehtiin singoille käyttöönotto tarkistukset että kaikki on kunnossa ennen niillä ampumista. Alkas jännittämään toi raskas sinko heti oikeestaan mutta ensin vuorossa oli kevyet kertasingot, saatiin kouluttajien lisäksi isoja herroja katsomaan ammuntoja, jotka ei helpottanut jännitystä! Tuli meitsin vuoro ampua kevyt sinko, kun oli nähny millanen ei jännittäny ollenkaan ainut oli se että osunko tolla erilaisella tähtäimellä mikä tos oli, mutta voin todeta että täydellinen osuma keskellä panssarilevyä! Kaikkien ammuttua kevyt sinko 120 metristä siirryttiin 160 metriin josta oli tarkotus ampua raskaat singot, kun kevyen singon räjähdykset oli voimakkaita en halunnut edes ajatella raskaan tulivoimaa kun sen kalipeeri on puolet isompi... Ensinmäiset meni ampumaan, jäätävä räjähdys ja iloisia miehiä tuli takaisin, kysyin miltä tuntuu jokainen "ihan mahtavalta", olin silleen im ready to face demon. Otin ehkä viimeisen spurtin ampumapaikalle jännitys oli käsin kosketeltavaa, kouluttaja komensi ampumakuntoon toistin käskyn ja tein tarvittavat toimenpiteet, aloin hieromaan ampuma-asentoa ja mkään ei tuntunut hyvältä omasta mielestä vaikka ammunnanjohtaja sitä kehui, koska olin kuullut kaikkia tarinoita tämän singon ampumisesta että neniä on murtunut, mustasilmä on normaali, tuntuu samalta kun löis lapiolla yms. mutta silti huusin valmis, jonka jälkeen tuli käsky "taistelupanssarivaunu 160metriä" toistin käskyn ja poistin varmistimen ja vein peukalon laukaisimelle. Mun maailma pysähty samalla millisekunnilla ku painoin laukaisinta, maa nousee ilmaan, poski on tunnoton, jalat spagettina mutta pääasia on mies viihtyy. Siis jotain niin uskamatonta se fiilis, heti ku olin ampunu nii kysyin "kai mä osuin?" vastaus oli myönteinen, oli niin ku ei itte nähny ollenkaa mihin se osu! Shiet hymyilevä miehen alku talsi takaisin taukopaikalle paivittelemään ampumatapahtuman kulkua. Loppupuhuttelun jälkeen lounas ja moottorimarssi Kajaaniin takasi eli noin 3 tuntia telakuorma-autossa.. Heti ku istuin nii se oli filmi poikki. Kun päästiin kasarmille heti alkoi kaluston huolto, ja sitten vasta henkilökohtainenhuolto ja vapaa-aika alko klo 19:00 mentiin Molanderin kanssa pitsalle ja sitten heti nukkumaan.