maanantai 8. lokakuuta 2012

Päivä 92

1,5litraa juotavaa aamupalalla marssia varten, ettei ryydy puoli matkaan, mutta en oo kyllä sellasta ihmistyyppiä että pystyis luovuttamaan kesken, koska tollasella marssilla on hyvä ku siinä on niinku ryhmäpaine silleen ettei pysty näyttämään heikkoutta. Tähän mennessä ykskään marssi ei oo ollu paha.
Kello 8:00 meidän joukkue lähti liikkeelle aluks toi rinkka/isoreppu tuntu hyvältä selässä, mutta kyllä kaikki hyvä tunne piti unohtaa ensimmäisen kilometrin jälkeen ku alko tuntumaan hartioihin infernaalista kipua. Noin 1,5tunnin jälkeen annettiin ryhmälle suojeluvaroitus jonka perään suojeluhälytys, jolloin pistetään kaasunaamarit päälle ja muut suojeluvarustukset. Suojelukamat päällä käveltiin vajaa kilometri, voin kertoo että kyllä se alkaa ahdistamaan ku ei saa kunnolla happea ja ei pysty muutenkaan hengittämään kunnolla ku on niin paljon kamaa päällä.
Matka jatkui suojeluhälytyksen poistuttua jolloin varustus poistettiin ja jatkettiin marssia taisteluvarustus ja rinkka selässä. Seuraava stoppi oli noin 1,5km ennen kasarmia, jolloin syötiin lounas, mikä oli aika turha stoppi. Kasarmilla oli ihana ottaa maiharit pois ja maata 2min sängyllä, kunnes lähettiin saunomaan. Ei toi marssi ollu ees niin paha, vaikka hartiat huusi hoosianna kokoaja, mutta se mikä ei tapa se vahvistaa! En oikeen tiedä marssin lopullista pituutta mutta tuskin ihan 20km kumminkaan. Oli muuten tosi kiva tyhjätä toi reppu ja änkee kaikki kaappiin.
Huomenna vähä taistelu- ja liikuntakoulutusta, ja sitten yli huomenna lomilleeee! Yeah!

1 kommentti: